Menu

Mihin pienyritys tarvitsee strategiaa?

Tavallinen kysymys, johon on vähintään kolme hyvää vastausta. Kerron ne sinulle tässä kirjoituksessa. Aluksi kuitenkin toivon, että mietit hetken miltä tuntuisi lähteä metsään ja jättää kartta ja kompassi kotiin. Luultavasti valitsisit tutun ja turvalliselta tuntuvan metsän, jossa on toisten jo valmiiksi tallomat polutkin. Tutussa ympäristössä, valmiiksi merkityllä polulla selviydyt. Mutta mitäpä jos tuttu metsä onkin muuttunut? […]

Hymy taltuttaa stressiä

Sähköpostit ja deadlinet tulvivat niskaan, kollega vaan valittaa jatkuvasti ja esimieskin on kadonnut kiireeseen. Tuttua arkista ahdistusta meistä monille. Olemme takuulla kuulleet myös ehdotuksia olla välittämättä ja ajattelemaan vain positiivisesti, kyllä se siitä. Mutta miten, kun ärsyttää ja tekee mieli itsekin valittaa ja purkaa oloa tilanneanalyysiin? Hyvää tarkoittavat ohjeet positiivisena pysymisestä kääntyvät itseään vastaan, vaikka […]

Tunnetko jo meidät?

Meillä oli eilen Kallon jäsenten keskinäinen kehittämispäivä. Tällä kertaa ei kehitetty yhteisen firman toimintatapoja, strategiaa tai ilmettä. Näihin on kuluneen vuoden aikana käytetty monta yhteisten asioiden hoitoon varattua tuntia kunkin aikapankista. Nyt sen sijaan keskityttiin itse asiaan – kallolaisten osaamiseen ja kunkin tuottamiin monenkirjaviin palveluihin. Kallo ja me osuuskunnassa toimivat markkinoinnin, viestinnän, taide- ja tapahtumatuotannon ammattilaiset työskentelemme […]

Mikä yrittämisessä innostaa ja himottaa?

Kallo on valittu mukaan kampanjaan, missä etsitään ja esitellään Suomen intohimoisimpia yrityksiä. Niitä, jotka ovat syntyneet kipinästä ja joita tekemisen palo ja intohimo vievät eteenpäin. Intohimoinen yritys 2016 -kampanjan on käynnistänyt Savonlinnan Oopperajuhlat yhteistyökumppaniensa kanssa ja sen tavoitteena on vahvistaa intohimoa ja innostusta suomalaisessa liiketoiminnassa. Halusimme lähteä mukaan, koska koemme, että Kallo on tuota kaikkea. […]

Milloin tarvitaan useampi tiedote?

Useampi tiedote tarvitaan, kun viestinnän tavoitteena on puhutella vähänkään useampaa erilaista yleisöä ja kohderyhmää. Viestinnän onnistumisen ratkaisee se, kuinka hyvin se onnistuu puhuttelemaan yleisöään. Vastaanottaja lopulta päättää, onko viestin sisältö kiinnostava, haluaako hän lukea tai kuulla ja innostuuko toimimaan. Viestinnän pitääkin pyrkiä ensisijassa vakuuttaamaan oma tavoiteltu kohdeyleisö. Viestinnän pitää saada potentiaalinen yleisö – asiakas, ostaja, […]
Viestintäkoulutusta asiantuntijoille

Asiantuntijaviestijä tarvitsee myös kunnon työkalut

Törmään viestinnästä puhuessani ja opettaessani jatkuvasti samaan haasteeseen: viestinnän ja sosiaalisen median merkitys aletaan ymmärtää, mutta ei tiedetä, mistä lähteä liikkeelle, mitä pitäisi tehdä ja miten. Omat asiakkaani ovat pääasiassa pieniä toimijoita, kuten yksin- tai pienyrittäjiä, hanke- ja projektityöntekijöitä, järjestötoimijoita tai ison julkisen organisaation yksittäisten virastojen, vastuualueiden tai liikelaitosten työntekijöitä. He ovat oman alansa asiantuntijoita, […]

Yhteistyökumppanin pitää vakuuttaa

Verkostomainen työskentely on tätä päivää myös viestinnän, markkinoinnin, kulttuurin ja tapahtumatuotannon aloilla. Yhä useampaan tehtävään hankintaan ammattitaitoinen yhteistyökumppani sen sijaan, että palkattaisiin taloon oma tekijä tai yritettäisiin olemassa olevalla porukalla tehdä sitäkin, mihin aika tai osaaminen ei täysin riitä. Tämä pätee niin viestinnän suunnitteluun ja toteutukseen, festivaaleihin, tapahtumiin kuin kulttuurin ja taiteen palveluihinkin. Olemme Kallossa […]

Ohjeistaja, sukella lukijan tilanteeseen

Työelämän arki on täynnä kirjallisia ohjeita. Jokainen törmää ohjeistaviin viesteihin päivittäin. Pitää ilmoittaa talvilomista määräpäivään mennessä, käyttää tiettyä logopaperia tietyssä tilanteessa tai lajitella jätteet oikeisiin astioihin. Lähes työhön kuin työhön kuuluu myös antaa ohjeita. Vähintään pitää saada kollegat kommentoimaan tai osallistumaan palaveriin. Ohjeet ovat teksteinä usein pieniä, mutta niiden toimivuudella voi olla ratkaiseva merkitys. Epäselvä […]
Tarinoita on kaikkialla. Ne pitää osata kaivaa esiin, avata ja kertoa.

Hyvä tarina pitää osata avata ja kertoa

Tämän päivän markkinointiviestinnässä tarinoilla on yhä enemmän merkitystä. Tarinankerrontaan kannustetaan niin verkkosisällöissä, yritysesittelyissä, mainonnassa kuin vuosikertomuksissakin. Aiheesta on viime vuoden puolella julkaistu useampi hyvä ammattilaisille suunnattu kirjakin (mm. Anne Kalliomäki: Tarinallistaminen, Mervi Rauhala & Tarja Vikström: Storytelling työkaluna – vaikuta tarinoilla bisneksessä, Juhana Torkki: Tarinan valta). Sanotaan, että tarinoissa on viestinnän voima. Eikä syyttä. Hyvällä yritys- tai yhteisötarinalla on yksittäistä tuoteinformaatiota […]

Yhdessä on mukavampi yrittää

Minulla on kohta 2-vuotissynttärit. Kaksi vuotta siitä, kun sain pohdinnan päätökseen ja rohkaistuin ryhtymään yrittäjäksi. Päätös ei lopulta ollut edes vaikea. Minulla oli toki vakituinen pesti copywriterina maineikkaassa markkinointitoimistossa. Mutta toimisto ja työpöytä olivat Tampereella, ja minä päätynyt vuotta aiemmin perheen ja miehen työn perässä Poriin. Optimistina ajattelin alussa, että jaksanhan minä nyt tuota väliä […]
Cialis hinta tallinna Mistä tilata viagra