Menu
Kallo Works toteuttaa infografiikoita.

Sano se kuvin

Sisältötuottajamme Ella Koota kirjoitti viime vuoden puolella oivallisesti hyvän ohjeistuksen merkityksestä. Hyvä ohje edesauttaa asiaa, huono ohje voi kääntää koko ohjeen tarkoituksen päälaelleen. Yksi parhaista keinoista edesauttaa viestin perillemenoa on ryydittää sitä kuvilla tai jopa esittää se kokonaan yrityksen visuaaliseen ilmeeseen istuvalla infografiikalla.

Infografiikassa puuduttavat tekstilitaniat ja numerokalvot saavat kiinnostavan visuaalisen muodon. Yhdessä tekstiä tukevat ja selittävät kuvat, graafiset johtopäätelmät ja tekstinostot muodostavat helposti ymmärrettävän kertomuksen asian ytimestä.

Infografiikan etu on myös se, että siihen saadaan tiivistettyä todella paljon tietoa, koska infografiikkaan poimitaan tiedosta vain oleellinen. Kuvat eivät selityksiä tarvitse, vain lopputuloksella on väliä. Niin kuin sanotaan – kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Infografiikkaan pystyy tiivistämään paljon tietoa.

Infografiikkaan pystyy tiivistämään paljon tietoa.

 

Infografiikan teho viestin viejänä perustuu siihen, että ihminen hahmottaa asioita helposti kuvien kautta. Siksi kaaviossa esitetyt luvut on huomattavasti nopeampi hahmottaa kuin pelkkä lukulista. Ja kun maailmassa on koko ajan lisääntyvä määrä tietoa, on viisasta koittaa kertoa oma viestinsä mahdollisimman erottuvasti.

Kannattaa siis pakata viesti kuvan muotoon. Se leviää helpommin esimerkiksi sosiaalisessa mediassa ja varmistaa, että luultavan suuri osuus katsojista todella sisäistää viestisi. Graafisena suunnittelijana infografiikoiden tekeminen on kiinnostavaa kun tekstiin perehtymisen jälkeen saa esitettyä asian napakasti ja vielä kivan näköisessä muodossa. Infografiikoita tekisin mieluusti vaikka joka päivä.

 

Eveliina, graafinen suunnittelija

TallennaTallenna

Cialis hinta tallinna Mistä tilata viagra