Menu
ella-koota-kalloworks

#TeamKallo esittäytyy: Ella Koota – viestinnän tekijä

Viestinnän ja markkinoinnin ammattilainen Ella Koota pitää innostavaa työilmapiiriä yrityksen tärkeimpänä menestystekijänä. Itse hän intoilee kahdella alalla: vaikuttavan viestinnän tekijänä ja työyhteisöjen vuorovaikutusvalmentajana.

Markkinoinnin ja viestinnän tekijänä toimiva Ella kuvaa itseään usein strategiseksi tarinankertojaksi: Käytännössä hän suunnittelee ja toteuttaa yrityksille viestintää ja sisältömarkkinointia sekä pitää näihin liittyviä koulutuksia. Ella haluaa auttaa yrityksiä tuottamaan sisältöä, joka palvelee mahdollisimman hyvin heidän asiakkaitaan – ja sitä kautta lopulta myös yrityksen tavoitteita. Miten rakennetaan teksti, joka tulee luetuksi ja joka vaikuttaa vastaanottajaan toivotulla tavalla? Tämä onkin Ellan ydinosaamista.

Viimeisen vuoden aikana Ellan työkenttä on kuitenkin laajentunut sisällöntuotannon parista myös työyhteisöjen vuorovaikutusvalmennukseen. Yhdessä Tuulianna Tolan kanssa perustamassaan Innostus-valmennuskonseptissa Ella auttaa yrityksiä lisäämään motivaatiota ja hyvää fiilistä työyhteisössä. Kiinnostus vuorovaikutuksen kehittämiseen ja innostuneisuuden kasvattamiseen pohjaa oppeihin ja oivalluksiin, joita Ellalle on karttunut sekä pitkän improvisaatiotaustan, asiaan perehtymisen että omien kokemusten kautta.

”Löytyy paljon tutkimustietoa siitä, että työstään innostuneet ja motivoituneet ihmiset ovat huomattavasti tehokkaampia ja luovempia. Innostuneet ihmiset ovat yrityksille selkeä menestystekijä. Me pyrimme kunkin työpaikan tarpeisiin räätälöidyillä valmennuksilla vahvistamaan luottamusta ja rakentamaan positiivista vuorovaikutusta ja ilmapiiriä niin, että innostus pääsee esiin ja leviämään. Metodimme pohjaa vahvasti soveltavan improvisaation oppeihin.”

 

”Innostuneet ihmiset ovat yrityksille selkeä menestystekijä.”

Vankka pohja sisällöntuotannosta

Ella lähti mukaan Kalloon vuonna 2014, jolloin hän päätti heittäytyä itsenäiseksi yrittäjäksi. Tätä ennen hän työskenteli lähes kymmenen vuotta eri viestintä- ja markkinointitoimistoissa Helsingissä ja Tampereella. Koulutukseltaan Ella on markkinoinnin ja viestinnän tradenomi sekä suomen kielen ja journalistisen työn maisteri – eli toimittaja. Hänen kiinnostuksensa oli jo opiskeluaikana kertovassa kirjoittamisessa, ilmiö- ja henkilöjutuissa.

Ellalla on vahva osaaminen ja ymmärrys erityisesti hyvän ja kiinnostavan yrityksen oman median tekemisestä. Pohjalla on pitkä kokemus asiakaslehdistä. Kiinnostus yritysten oman sisällön tekemiseen sai alkunsa ensimmäisestä oman alan työpaikasta Alma Median Lehdentekijöissä, missä Ella toimi pääasiallisesti VR:n Matkaan-lehden editoivana toimittajana:

”Ensimmäinen opiskelujen jälkeinen työpaikkani oli erittäin hyvä ja opettavainen. 2000-luvun alussa oli alettu tehdä kunnianhimoisia asiakaslehtiä. Yritykset alkoivat oivaltaa oman median ja hyvän sisällön mahdollisuudet. Verkkosivut olivat vielä enemmän sähköisiä ilmoitustauluja, mutta asiakaslehdet alkoivat kehittyä tiedotuslehdistä aidoiksi sisältömedioiksi. Lehdentekijöissä tavoitteena oli tehdä asiakaslehtiin niin laadukasta ja hyvää sisältöä, että ne pystyisivät kilpailemaan lukuajasta maksullisten aikakauslehtien kanssa. Opinkin heti uran alussa, kuinka korkeatasoista, asiakasta palvelevaa sisältöä tehdään”.

Osuuskunta mahdollistaa vapauden ja keskittymisen omaan osaamiseen

Ellan mielestä parasta yrittämisessä ja itsensä työllistämisessä on vapaus. Osuuskuntayrittämisen parhaisiin puoliin hän lukee yhteisöllisyyden: ”On mukavaa, että on porukka, johon kuuluu. Työkavereiden kanssa voi vaihtaa ajatuksia ja välillä myös työtarjouksia. Osuuskuntayrittäminen mahdollistaa keskittymisen omaan osaamiseen ja itseäni kiinnostaviin projekteihin. Pääsen tekemään sitä missä tiedän olevani hyvä, ja muihin töihin voin suosiolla suositella toista osaajaa. ”

Ella innostuu helposti uusista kiinnostavista ideoista ja projekteista. Hänelle tärkeää onkin ollut oppia priorisoimaan tekemistään ja ajankäyttöään. ”Koska aika ei riitä kaikkeen, on tärkeää osata valita ja tunnistaa ne ideat tai jutut, joita kannattaa lähteä toteuttamaan. Tämä on tavallaan vapauden kääntöpuoli. Pitää osata kuunnella ja johtaa itseään, koska kukaan muu ei aseta työaikoja tai arvioi osaamista. Kehityskeskustelut pitää käydä itsensä kanssa.”

Ajatustyöläisenä Ella näkee päivittäisen rentoutumisen ja pään tyhjentämisen keskeisenä omalle hyvinvoinnilleen ja työssä menestymiselleen. Hän on esimerkiksi ottanut tavaksi ujuttaa työpäivän lomaan muutaman lyhyen mindfullness-harjoituksen, joilla aivot saa hetken lepoa ja latautuvat. Vapaa-ajallaan Ella rentoutuu esimerkiksi joogassa tai puuhailemalla perheensä kanssa.

ella-koota

”Jotta markkinoinnilta voi odottaa tuloksia, pitäisi tietää mitä juuri oman yrityksen kannattaa tehdä ja missä.”

Tavoitteena osaamisen tarjoaminen verkkokursseina

Ellan lähitulevaisuuden tavoitteena on tuottaa nettiin erilaisia viestintään ja sisällöntuotantoon liittyviä koulutuksia. Ensimmäisenä valmistumassa on yhdessä Kallon graafisen suunnittelijan Eveliina Sillanpään kanssa toteutettu Markkinointikompassi-verkkokurssi. Kurssin tavoitteena on tarjota pienyrityksille apua markkinoinnin suunnitteluun.

”Monet pienyritykset tekevät markkinointipäätöksiä mutu-tuntumalta ilman tarkempaa suunnitelmaa tai ideaa. Jotta markkinoinnilta voi odottaa tuloksia, pitäisi tietää mitä juuri oman yrityksen kannattaa tehdä ja missä. Verkkokurssimme idea on tarjota pienillekin mahdollisuus saada markkinointinsa tueksi toimiva strategia, ettei rahaa pala vääriin valintoihin.”

Työelämävalmennuksiin liittyen Ella uskoo, että yritykset alkavat herätä vielä laajemmin siihen, millainen merkitys motivoituneilla ja innostuneilla työntekijöillä sekä hyvällä työilmapiirillä voi olla. Kaikilla aloilla etsitään jo keinoja lisätä luovuutta ja rohkeutta.

”Omissa tulevaisuuskuvissani työyhteisöjen innostamiseen ja vuorovaikutuksen kehittämiseen liittyvät koulutukset ovat arkipäivää. Sen sijaan että kehittämispäivillä istuttaisiin seuraamassa kalvoshowta, yhä useammassa yrityksessä tullaan ymmärtämään yhteisöllisyyden kokemuksen ja vaikkapa yhdessä nauramisen yhteys esimerkiksi innovaatioiden syntymiseen. Meidän innostusharjoituksille tulee vielä kysyntää”, Ella visioi.

 

Teksti: Emmi Kotilehto
Kuvat: Eveliina Sillanpää

Cialis hinta tallinna Mistä tilata viagra