Menu
Kevättä kohti!

Virkojen kierrätys piristää kalloa

Vuosi vaihtui vauhdikkaasti ja Kallon kevät näyttää jo näin tammikuun puolivälissä positiivisen kiireiseltä. Yksi alkuvuoden tärkeistä kokouksista pidettiin kuluvalla viikolla, kun osuuskuntamme hallitus järjestäytyi. Osuuskunnan korkeinta päätösvaltaa käyttävä osuuskunnan kokous valitsi 2015 loppuvuodesta jäsenistön joukosta uuden hallituksen vuodelle 2016.

Kaikilla jäsenillä on oikeus pyrkiä hallitukseen niin halutessaan ja onneksi hallitusintoa onkin riittänyt. Joka vuosi valittava, ja osin vaihtuva, hallitus päättää Kallon toiminnasta ja kehittämisestä, joten hallitusrooli on tärkeä yrityksen kannalta. Hallituksen rinnalla muun muassa taloushallintoa ja juoksevia asioita hoitaa erikseen toimitusjohtaja.

Kallon arvoihin kuuluu tehtävien kierrättäminen. Yhteisesti omistetussa yrityksessä kaikkien jäsenten on hyvä tietää miten yrityksen arkea pyöritetään. Vuoden 2016 hallitus koostuu vanhoista tekijöistä, mutta virkoja kierrätettiin taas.

 

Kallon hallitus 2016

Puheenjohtaja
Eveliina Sillanpää, graafinen suunnittelija

Varapuheenjohtaja
Eija Mettovaara, valokuvaaja

Sihteeri
Annukka Ketola, kulttuurituottaja

Hallituksen jäsen
Ella Koota, sisältötuottaja

Hallituksen jäsen
Tuuli Penttinen-Lampisuo, tuottaja ja toimitusjohtaja

Mahtavaa vuoden alkua kaikille hallituksen puolesta toivottaa,

Eveliina Sillanpää
puheenjohtaja
044 515 6900
eveliina.sillanpaa@kallo.fi

 

 

Cialis hinta tallinna Mistä tilata viagra